zirnetti

Blogiarkisto

9.5.2016

Ajankulua

9.5.2016: 
Moni asia muuttunut lähi aikoina. Kissamme Möksä sairastui vakavasti (marraskuussa 2015) ja monen mutkan ja ell.lääkärikäyntien jälkeen Möksä piti lopettaa kipujen ja selittämättömän turvotuksen (ihon alla kudoksissa) vuoksi. Meidän kylällä tehtiin kaikki voitava yhdeksän vuoden vanhalle perheenjäsenelle, mutta se ei riittänyt. Se ikävistä ikävin piti kohdata ja päästää hänet vihreille niityille :(. Kissamme lähetettiin Helsinkiin Eviralle tutkittavaksi että mikä kissassa on, kun oireet viittasi astmaan, mutta kissa turpoaa ja turpoaa ja alkaa kuukausien (4kk) jälkeen voida huonommin fyysisesti. Hoidettiin astmana.
Kissamme tuhkattiin ja vastauksia odoteltiin kuukausi. Tuloksena: Kissojen perinnöllinen sydänsairaus pitkälle edenneenä ja siihen liittyvät liitännäissairaudet kuten keuhkopöhö ja lymfanesteen kertyminen. Niin se elämä heittää. Toistaiseksi Möksän tuhkat ovat uurnassa hyllyllä hänen kuvansa vieressä kunnes jaksan haudata ne sopivaan paikkaan tontillemme. Vielä en ole siihen valmis.

Siru, uusin tulokkaamme:

Noin kuukausi kissamme poismenosta otimme kodittoman Siru-kissaneidin Kiteen suunnalta. Siru on noin 2 vuotias leikattu, sirutettu ja rokotettu musta kissa valkoisin merkein. Pieni ja siro. Ihan putkeen ei tämäkään mennyt: tarha piti rakentaa kissalle kun ei se taida oppia valjaisiin niin kuin Möksä tottui. Nyt Sirulla on kuitenkin ulkoilumahdollisuus takaterassillamme - edes näin. Tarhaa rakentaessa ilmeisesti Siru otti nokkiinsa ja pissi sänkyymme viime viikon loppuna ja siitä koitui riesa ja ongelma. Joko kissa protestoi kun ei päässyt ulos ovesta ja hääräsi kielletyissä paikoissa tai sille on tullut pissatulehdus. Tulehdusoireita en ole huomannut, sillä tänäänkin pissinyt normaalisti vessaansa eikä ole käynyt tikistelemässä "tyhjää" tai tehnyt veristä virtsaa.. Nyt olen ostanut uuden petarin sänkyyn ja toivon että tää merkkailu oli tässä. Olin yhteydessä siihen paikkaan mistä Siru otettiin, koska ongelmia ilmetessä kissa voi palata takaisin sinne, eikä joudu kiertolaiseksi. Vielä en luovuta, mutta jos protestointi leviää muualle tai uusii sänkyyn, niin sitten täytyy luopua. Eikä uutta tule... jos ei sopivaa kissanpentua löydy. Aikuista en ota kodittomana ainakaan.

Päivitellään tilannetta jossain vaiheessa












20.9.2015

Laihista ja lihomista?

Hellurei

Aika eiku juoksee, mutta minä en.. ja miksi? Nokun.. (seliseli), mutta oikeesti tää kroppa ei oo tehty juoksemiseen, mutta kävely reippaalla tahdilla menee oikein mukavasti - kiitos hyvien kenkien. Mutta hyvätkin kengät tulevat tiensä päähän, niin kuin tämän hetkiset keinukengät. Pohjat kuluu ja painokin kun on laskenut (no se 40 kiloa), niin lestikin on nyt liian leveä, eli pienemmät saatava. Jalkaterät ovat siis turvotuksesta laskeneet... Niin on laskenut välillä liikkumisen intokin, kun alkaa jalat krempata milloin mistäkin. Välillä mietiskelen, että onko syynä liian kovatahtinen liikunta ja alan höllätä, sitten iskee huono omatunto ja alan taas vetää "täysillä", siis niin lujaa kun vaan kroppani kestää ja sitten alkaa tökkiä..

Miksi ihmeessä ei pysty löytämään kultaista keskitietä tässäkään.. no ei.. pitää olla niin kilpailuhenkinen, että ittensä haastaa ja sitten kohta alkaa valitus että "tukossa" ollaan.. sitten huilia ja taas ollaan siinä pisteessä että kuritetaan.. Niin kun yks kerta fillarilenkillä joka on nyt muotoutunut 37,7 kilsan lenkiksi kolmesti viikossa kun vaan keli on sallinut, niin mietiskelin että olispa joku kanssapyöräilijä ettei olis matka niin tylsä. No, kerran siis sattui keski-ikänen mies pyöräilemään samaan suuntaan tuolla hieman rauhallisemmalla asfalttitieosuudella, näin hänet kaukana edessä, mutta kun se ajatus pyöräilevästä toverista oli houkuttava, niin piti testata sekin. Sain jossakin vaiheessa tuon miehen kiinni ja ajelin sitten sen perässä jonkun aikaa, kun aloin miettimään että eihän tässä nyt kuntoni kohoa eikä tuokaan mies ajele kovempaa, niin mitä jos vetäsen ohitse?? No joo.. kilpailuvietti puski.. puskin minäkin.. Pyörittelin suht kevyesti peesissä ja kun tiesin että kuinka vaarallista on peesissä poleksia jos edellä ajava ei edes tiedä takana olevan ketään. No on siinä nyt sitten kaverille kiva huutaa takaa, että "mie täällä" ja kahtoo sitte ko mies säikähyksestä poleksii kuusikkoon.. EEEEII.. piti miun keksiä paikka mistä poleksii ohi.. Pari kilsaa takana poleksittuani en enää kattonu tarpeelliseks roikkua perässä, vaan painelin ohi.. sitten piti varmistaa ettei se hiton mies vaan tuu perässä ja mee ohite. Siinä oiskin ollut sitten hävettävää kerrakseen, mutta kun piti todistaa sille ja itelle hyvä kunto tässä lajissa!! :D Kävi siinä sen verran hyvä tuuri että kääntöpaikalleni puolimatkaan kyseistä lenkkiä pääsin kuin pääsinkin ykkösenä.. saattanette arvata mikä voittaja fiilis oli, mutta kyllä pulssi oli korkee ja reidet hapoilla. Kotimatka olikin palautumista ja ittensä kanssa sitten kilpailua. Tää opetti taas sen, että parempi taistella ittensä kanssa, kuin ottas pyöräilykaverin!

Niin.. piti siis alussa sanomani, että uutta lenkkaria tartteis.. mutta nyt pitää säästää ekaan ulkomaanmatkaan rahaa, joten vedellään vanhoilla - kai ne vielä kestää!

5.5.2015

Kevät ja kohti kesää

Hojo!

Kevät on mutta kesä ei sitten millään meinaa tulla. Kohta on miun synttäritkin ja aattelin tällä viikolla äitienpäivänä (liputuskin) tarjota muutamille synttärikahvit ja menköön siinä samalla äitienpäivätkin. Meinasin tarjota meksikolaista voileipäkakkua sekä karpalojuustokakkua. On muutakin tarjottavaa jos ei hieman tulinen voileipäkakku uppoa. Esimerkiksi hannatädin pikkuleipiä ja pullaa.
Tarvikkeet on hankittu ja ohjeet talletettu. Ohjeet saa myös tuosta sanojen kohdalta auki jos ken haluaa niitä vilkaista tai jopa tehdä itse.

Sunnuntaina 10.5 on äitienpäivä joten lauantaina ajattelin esivalmistaa voileipäkakun, sekä tekaista juustokakun jääkaappiin hyytymään. Sunnuntaina koristelen ja tarjoan kahvin kera. :p

On tässä muutakin puuhasteltu, esimerkiksi kuun lopussa on ystäväni tyttären ylioppilasjuhlat ja sinne ajattelin mennä mekossa - kaikki yllättäen! Eipä mulla ole ollutkaan mekkoa päällä viimeksi kun lapsena. Sinne olen myös virkannut käsilaukun ja hartiahuivin. Kengätkin on ostettu.. itseasiassa kengät oli ensin ja mekko vasta tuli jälkeenpäin. Ihanaa kun saa ja voi mahtua koon 40 mekkoon! n. 42 kiloa kevyempänä ja mahdun siis yläosaltani kokoon S ja alaosalta kokoon M. Jiihaa!!!

Ensikeväälle on myös suunnitelmia. Olisi tarkoitus lentää Lanzarotelle (Kanarialle) ensimmäistä kertaa elämässä. Rahaa säästetään..

Päivitän taas blogiani kun ehdin. :)

19.3.2015

Painonpudotus ja kuntokuurin kuulumiset 2015

Pitkästä aikaa palaan tähän asiaan.

Painoa on nyt yhteensä lähtenyt 40,8 kiloa 1.1.2014 alusta alkaen. Olen tahkonnut painoni siis kuntopyörällä, sulkapallopeleillä, kävelemällä ja ruokavaliolla suuremmaksi osaksi alas. Nykyisin kuviossa on mukana kuntosalitreenit kolmesti viikkoon, sillä roikkuvat jutut ovat nyt kiinteytyksen alla. Kuntosali on vienyt mennessään.. Enpä olisi uskonut että vuodessa lähtee 40 kiloa läskiä!!! Pein alunperin tuota kahden vuoden projektina.

Tällä hetkelläkin jatkan painon pudottamista, mutta hitaampaan tahtiin. Kuntoilu on nyt se asia johon panostan. Ensi kesänä luulen, että fillarikin liikahtaa toisella tavalla kuin vuosi sitten. Lihastakin on ja kyykkyjäkin pystyy tekemään kohtalaisen paljon kerralla - testasin huvikseni, että 70 kyykkyä menee jos ei ole reidet kipeät tai muuta hellää paikkaa treenin jälkeen.

Uusia vaatteita on saanut ostella tuon tuosta, tällä hetkellä koko on M, ei enää XXXL!  Olo on mahtava! :)

Tilannekatsaus 18.8.2014

Paino: 85,3 kg,  Painoindeksi: 31,7,  Vyötärönympärys: 99 cm, Painonpudotus: 28,7 kg

Vaatekoko: L - XL, Kengät: 38 - 39
Kolesteroli: 
Verensokeri:

Uudet mittaustulokset: 19.3.2015
Paino: 73,2 kg, Painoindeksi: 27,3, Vyötärönympärys: 90 cm, Painonpudotus: 40,8 kg

Vaatekoko: M, Kengät: 38-39
Kolesteroli: 4
Verensokeri: 5,4

18.8.2014

Painonpudotus ja kuntokuuri

Projekti

Tammikuun alusta tänä vuonna, 2014, aloitin sairaalloisen liikalihavuuden merkeissä painonpudotuksen ja elämäntapa-remontin. Kyllästyneenä ja itseään inhoten, aloitin puhtaalta pöydältä.. Aloitin uuden vuoden alkajaisiksi pitkän projektin itseni vuoksi ja siksi, ettei terveyteni ollut enää kuin kohtalainen. Veriarvoissa oli moittimista lähinnä verensokerin osalta. Kolesteroli oli 4,2 vuonna 2013 mutta hyvä kolesteroli oli matala ja huono korkea.
Itseinho oli jatkunut jo kauan ja siinä rypeminen alkoi raastamaan hermoja. Ylipainoa oli niin runsaasti ettei arkinen elämä sujunut enää helposti: hengästyin sekä en jaksanut nousta sohvalta. Pelkkä liikunnan ajatteleminen toi hikikarpalot otsalle.
Lupasin kuitenkin itselleni että diabetestä en itselleni salli ja olon on parannuttava! Siitä se remontti sitten lähti.

Nainen 40 v, pituus 164 cm
Alkutilanne: painoa 114 kg, painoindeksi 42 ja verenpainelääkitys useita vuosia (10mg enalapril/pv)
Vaatekoko: XXL tai 50 - 52, kengänkoko: 40 - 41
Vyötärönympärys: 124 cm
Kolesteroli: 3,6
Verensokeri: 6,8 seurannassa, syksyllä uudet arvot otettava

Tavoite: Vuoden loppuun mennessä painoksi 85 kg ja vyötärönympärys alle metriin.

Ensin piti saada ruokapuoli kuntoon, sillä ruokaa upposi isot määrät ja herkkuja myös. Ensimmäisen viikon tammikuussa aloittelin opettelemalla 4-5 krt / pv:ssä syömisen ja vähän kerrallaan sekä salaatin pureskelun. Salaatti kuului jo ennestäänkin ruokalistalle mutta ei aina päivittäin. Kasviksiakin lisäsin mukaan sekä vähensin leivän, pastan, riisin ja jauhojen ylenpalttista syömistä eritoten. Viikon aikana laitoin ylös vihkoon syömiseni määrineen ja loikkasin vaa'alle lähes päivittäin. Alussa painossa ei tapahtunut juuri mitään.. Lisäksi aloitin varovasti liikunnan; kävelyn.

Toisella viikolla etsiskelin netistä kalorilaskuria tai jotain vastaavaa johon olisi paljon helpompi merkitä syömisensä ja liikkumisensa. Netistä löytyikin oiva apuri, jota pari viikkoa kokeilin 1,90 euron hintaan. Käytän edelleen tätä laskuria.
Siihen on helppo merkitä syömisensä ja liikkumisensa. Lisäksi kalorilaskurissa pystyy seuraamaan kuinka paljon syöt kasviksia, hedelmiä ja marjoja sekä paljon saat kuituja sekä paljon juot vettä. Kalorilaskuriin merkitään myös sukupuoli, pituus sekä aloituspaino. Paino täytyy mitata joka aamu. Tässä olen toiminut niin, että aamulla wc:ssä käynnin jälkeen nousen vaa'alle "Eevan asussa". Ensimmäiset painonpudotukset olivat suuria nestetasapainon vuoksi, useita kiloja viikossa.

Liikunta oli ensimmäisestä kuukaudesta, tammikuusta, asti pelkkää kävelyä, mutta kyllästyn helposti yksitoikkoiseen liikuntaan joten helmikuussa sain lainaksi kuntopyörän, jolla alkuun oli todella vaikeaa suuren painon vuoksi veivata. Kuntopyörällä vauhti ei ollut huimaa eikä myöskään matkan pituus. Lisäksi jossain vaiheessa kävimme isommalla porukalla pelaamassa sulkapalloa Parikkala hallissa viikonloppuna. Kuntoilu alkoi maistumaan hyvin kun tuloksia alkoi tulla. Kalorilaskuri on oiva peli.

Jossakin vaiheessa helmikuuta alkoi kävelymatkojen pidennettyä koskemaan oikean jalan pohkeeseen ja sääriluuhun. Kyseessä ns. penikkatautioire, jonka syynä voi olla moninainen oirekuvio tai jopa vamma. Tiesin itselläni olevan kireät lihakset, joten olinkin aloittanut pohjelihasten venyttelyn jo liikuntaharrastuksen aloittamisen yhteydessä. Lisäksi nousin varpailleni treenatakseni pohjelihaksia (3 x 20 sarjana) ja yritin kyykkyjä tehdä päivässä 100. Tein näitä melkein joka viikko 3-4 kertaa muutaman kuukauden. Tällä hetkellä en kyykkysarjoja tee, mutta pohjelihaksia kiusaan silloin tällöin viikolla 1 x 100 sarjalla ja lisäksi venyttelyt päälle.

Kun kävin fysioterapeutilla oireiden ollessa sääressä pahimmat, niin kävelyt piti jättää pois lähes kokonaan kipujen takia, mutta sulkapallon pelaamista se ei haitannut millään tavalla. Fysioterapeutti antoi jumppaohjeet oikealle jalalle, jossa heikot pakaralihakset/lonkkalihakset. Tein harjoitukset kuitenkin molemmille jaloille joka päivä sekä apuna ja vastuksena jumppakuminauha. Parin kuukauden päästä kävin kontrollikäynnillä ja fysioterapeutti antoi lisäohjeita ja totesi tilanteen parantuneen huomattavasti jo kuukaudessa. Jatkan yhä näillä ohjeilla. Näiden lisäksi minulla on tasapainolauta odottamassa nilkan kuntoutukseen ja tasapainon hakuun olohuoneessa.

Kesällä kykenin jopa kävelemään kerralla yli 5 kilometriä, mutta kuten tiedän, ei kaikki jalkaoireet ole lopullisesti hävinneet. Jäljellä on oikean nilkan huteruus ja osittainen holvikaaren madaltuminen ja nilkan taivutusjäykkyys. Nämä estää pitkät lenkit. Mutta olen saavuttanut kuitenkin usein yli 10 000 askelta päivässä kävellen. Vauhtia on välillä jopa 5 km/h.

Kesäilmojen alettua aloitin myös fillarointikauden ja jätin silloin kuntopyörällä polkemisen vähemmälle. Maastopyörään tuli uusittua uudet renkaat ja jarrupalat. Vauhtia on yli 20 km/h:ssa, sillä en tykkää ajella ns. "mummovauhtia". :D
Kesäkaudella emme käyneet sulkapalloa pelaamassa vaan pidimme siitä lomaa.

Tilannekatsaus 18.8.2014

Paino: 85,3 kg,  painoindeksi 31,7  Vyötärönympärys: 99 cm Painonpudotus: 28,7 kg

Vaatekoko: L - XL, kengät: 38 - 39
Kolesteroli: 
Verensokeri:
Verenpainelääkitys lopetettu heinäkuussa 2014 (oireita madaltuneessa verenpaineessa oli huimaus). Lääkitys lopetettu sairaanhoitajan luvalla viikon seurannan jälkeen.

Fillarointimatkat maantiellä: 10 - 15 km, nopeus 22 km/h, aika 35 - 45 min kesäisin lähes joka päivä
Kuntopyöräily: 15- 26 km, nopeus 31 - 35 km/h, aika 30 - 45 min muina aikoina lähes joka päivä
Sulkapallo: syksy - kevät 1 h lauantaisin (varattu lauantait klo 18-19 alkaen 23.8.2014)
Kävely: lähes joka päivä 2,3 km - 5 km kerran tai kaksi päivässä.
Muut:

Kunto on kohentunut huimasti sekä kestävyys. Painoa on lähtenyt reilusti ja tähän se ei suinkaan vielä pysähdy, vaan projektia jatketaan yhä, sillä vielä on matkaa ns. normaalipainoon. Olen saavuttanut tavoitteeni reilusti etuajassa ja matkaan mahtuu aika monta pientä painonnousua ja junnaamista. Sitkeästi olen pysynyt poissa namipusseilta ja sipsipusseilta. Toki olen antanut itselleni luvan herkutella, mutta niitä kertoja on todella harvoin. Ennen niitä saattoi olla useita viikossa mutta nyt niitä on muutaman kerran kuukaudessa tai harvemmin. Herkuiksi luen palan suklaata, suklaapatukan, 100g sipsejä tai coca cola zeroa tai jotain muuta. Joka päivä siis pyrin pysymään kalorilaskurin asettamissa tavoitteissa tai alle. Sehän laskee tavoitekalorit sekä proteiinin määrän, hiilareiden määrän ja rasvan määrän joka päivälle. Siksi on ehdottoman tarpeellista loikkia vaakaan joka aamu!

Kun vaatekokoni on pienentynyt hyvin, niin edelleen on vatsanseudulla huomattava "pömpötys", jonka tiedän viimeisenä katoavan tai ainakin toivon niin. Takamus on pienentynyt ainoastaan pyöräilyn ja kuntopyöräilyn ansiosta ja sitä jatketaan, sillä se myös kuluttaa hyvin kaloreita ja rasvaa etenkin vyötäröltä. Jalkalihakset ovat hyvin näkyvillä. Miinuksena tästä hommasta saa kärsiä ylisuuresta nahkasta jaloissa, mahassa ja käsissä, mutta uskon niidenkin kyllä kaikkoavan ajan kanssa.

Olen harkinnut pikkuhiljaa meneväni vielä kuntosalille, mikäli saan jonkun hieman ohjaamaan ensialkuun koko touhua. Haluaisin nimittäin yläkroppani myös ajantasalle ja siinähän sitä tekemistä riittää!!

Eli... homma jatkukoon!!

Olisi hyvä jos painoindeksin saisin tuohon 28 laskemaan ja vaikka pysymäänkin. Jos painoindeksini olisi 28, niin painoni olisi tuolloin 75 kg. Siihen olisin todellakin tyytyväinen. Eli matkaa olisi vielä sellaiset 10 kg. Tätä voisin pitää uutena tavoitteena.



25.7.2014

Finish Quantum testaamista kotona ja muualla

Finish Quantum - konetiskitabletit
#finishquantum #quantumbuzzaus #buzzador


Heinäkuu 2014
Kaksi koneellista astioita pesty kyseisellä aineella ja itse en ole huomannut juurikaan eroa tiskaustehossa jo käytössä olleeseen aineeseen/pesutablettiin jotka on olleet useamman vuoden käytössä.

Quantum ei myöskään pese huonommin, joten ei tule moitettakaan tästä aineesta. Jatkan kuitenkin testaamista, sillä kaksi kertaa ei vielä todista juurikaan mitään.. :)

Olen lähettänyt ja antanut myös quantumeita ystävilleni lähelle ja kauas. Erään ystäväni kokemuksia ovat se, että lasiastiat ovat kirkkaampia pesun jälkeen koska heidän vetensä on kovaa eli sisältää mitä luultavammin kalkkia yms. Meillä puolestaan vesi taitaa olla kohtalaisen pehmeää vaikka kalkkiakin kertyy esim. suihkun puolelle.
Toisen ystäväni kokemuksia on se, että ruokailuvälineet ovat todellakin kirkkaampia! Hyvä juttu - aine siis toimii!!

Elokuu 2014
Kolmas ystäväni on myöskin tyytyväinen astioiden kirkkauteen ja hyvään pesutulokseen, mutta on myös huolissaan luonnosta, että millaisia myrkkyjä tässä pesutablestissa on, kun niin kirkkaita astioita tulee ja rasittaako pitemmän päälle käytettynä luontoa. Hän myös kommentoi, että onko täysin välttämätöntä olla arkiastiat niin kirkkaita ja häikäiseviä, kun peruspuhtaatkin riittävät?! Itse olen aivan samaa mieltä; peruspuhtaat ja ei niin kirkkaatkin riittävät - arjessa. :)

Jatkamme testaamista.

Buzztrack -kortteja on käytetty 10/10. Siis testipaketteja meni kortteineen kymmenelle ystävälle tai tuttavalle. =)
Alla on kuva paketista jonka sain: Värilliset tabletit ovat 10:lle ystävälle ja värittömät ovat minulle!


18.8.2014 Lopullinen testausraportti

Finish Quantum kyllä pesee astiat moitteettomasti, eikä mitään raitoja tai harmaita osioita jäänyt astioihin. Tietysti veden kovuus vaikuttaa sekä miten paljon astioita on ja kuinka likaisia. Itse esihuuhtelen astiat ennen koneeseen laittamista, joten ei sieltä koneesta montaakaan likaista astiaa tule pesun jälkeen, oli sitten mikä pesuaine tahansa koneessa.
Monet ystävät buzzasivat kanssani tätä pesuainetta ja olivat varsin tyytyväisiä. Saattavat olla tulevia "sekakäyttäjiä" tulevaisuudessa, johon minäkin kuulun varmasti. Eli ostamme Quantumia sekä tutuksi tullutta pesuainetta jatkossakin.
Minä kiitän kaikkia kanssani buzzanneita tasapuolisesti! =)

8.7.2014

Finish Quantum konetiskitablettien testaus


 Buzzador-paketti testaukseen -
#finishquantum #quantumbuzzaus #buzzador


KAMPANJAIDEA
pääset buzzaamaan ja arvioimaan Finish Quantum -tuotetta. Kokeile tuotetta ja buzzaa sitä ystävillesi ja raportoi tämän jälkeen meille kokemuksistasi loppuraportin yhteydessä. Buzzaa tarjoillessasi kulinaristisia mestariteoksia puhtailta lautasilta tai kun autat työkaveriasi tyhjentämään työpaikkasi tiskikoneen. Buzz-esitteesi sisältää kaiken buzzaukseen tarvitsemasi tiedon ja voidaksesi vastata ystäviesi kysymyksiin.
LYHYESTI
• Testivoittaja
• Uskomaton kiilto
• Poistaa pinttyneimmätkin ruokatahrat
• Käärettä ei tarvitse poistaa
• Johtavien tiskikonevalmistajien suosittelema
• Myytävänä päivittäistavaraliikkeissä

PAKETTISI
Saat meiltä viestin, kun lähetämme pakettisi viikon 28 aikana. Jos et ole saanut pakettiasi 28. heinäkuuta mennessä, lähetäthän viestisi: support.fi@buzzador.com

Sinulle:
1 pakkaus Finish Quantum -tuotetta
1 Buzzador-esite

Jaettavaksi ystävillesi:
10 Finish Quantum -tuotenäytettä
10 Finish Quantum -miniesitettä
12 BuzzTrack-korttia




Kampanjan vaiheet
 Buzzaaminen tarkoittaa, että kerrot muille Finish Quantum -tuotteesta. Kerro tuotetietoa sekä omia mielipiteitäsi ja kokemuksiasi tuotteesta. Voit myös buzzata ja arvioida tuotetta onlinessa.
1.) BUZZAA (offlinessa)
Tehtäväsi on kokeilla, buzzata ja arvioida Finish Quantum -tuotetta. Kokeile Finish Quantumia kotona ja keskustele tiskituloksista perheesi kanssa. Kokeile ja buzzaa ystävillesi koko kampanjan
ajan ja vastaa sitten lopuksi loppuraporttiin, johon keräät kaikkien mielipiteet. Buzzausohjeita löydät esitteestä. Muistathan jakaa ystävillesi tuotenäytteiden mukana tulevia BuzzTrack-kortteja, jotta myös ystäväsi voivat kokeilla ja jakaa meille mielipiteitään.

2.) BUZZAA (onlinessa)
Levitä sanaa sosiaalisessa mediassa. Tavoitat yhä useamman, kun kerrot tuotteesta ja jaat kuviasi sosiaalisessa mediassa. Lähetä viestisi Instagramissa, Facebookissa tai Twitterissä. Lisää viesteihisi hashtagit #finishquantum #quantumbuzzaus #buzzador, jotta muutkin voivat löytää ne.

3.) RAPPORTERA
Lähetä loppuraportti kampanja-ajan lähestyessä loppuaan. (Saat meiltä viestin, kun on aika). Löydät linkin loppuraporttiin omilta sivuiltasi tai BUZZ-sovelluksella kyseisen kampanjan alta.